
Lapsen tuunattu takki kipsikäteen
Lapsen murtuneeseen ja kipsattuun käteen ei mahtunut oma talvitakki. Näin kevättalvella ulkovaatetta kuitenkin vielä tarvitsee. Onneksi löytyi joutava aikuisen kevytuntuvatakki, josta saatiin pienillä muutoksilla lapselle sopiva parkatakki. Leikkaa siis hihat sopivan mittaisiksi ja huolittele reunat koneella tai käsin. Lisää takin sisäpuolelle selkään kaksi vanhaa nappia ja pujota niiden väliin vuorin välistä reikäkuminauha. Kiristys pienentää takkia ja lisää istuvuutta haluamasi verran.
Lue myös nämä

"Mummi, mitä tänään tehdään" – Irina leipoo lastenlastensa kanssa muistoja keittiössä
Pohjanmaalla Pelkkalan perheessä lapset eivät seuraa sivusta, vaan leipovat ja kokkaavat mukana jo pienestä pitäen. Irina-mummin keittiössä Veronica, Vincent ja Elin oppivat taitoja, rohkeutta ja yhdessä tekemisen iloa, joka jatkuu sukupolvelta toiselle.

