Kisa kulutuksesta - plugarilla ajavat säästävät rahaa ja ympäristöä

Plug-in-hybridit ovat tämän vuoden myyntihitti. Plugareilla ajavat seuraavat usein tarkasti sähköllä ajoa, sillä siinä säästää sekä rahaa että ympäristöä.

PLUG-IN-HYBRIDIAUTOT eli ”plugarit” kasvattavat suosiotaan. Ladattavia, sekä bensiiniä että sähköä käyttäviä, hybridiautoja oli Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan kesäkuun lopussa yli 33000. Plugarien määrä on kasvanut vuoden 2019 keväästä 2020 kevääseen jopa 92 prosenttia.

Plugareissa on houkutellut niiden vähäpäästöisyys ja hinta. Varsinkin perheautojen kokoluokassa ladattavat hybridit ovat jo lähes samanhintaisia kuin vastaavat bensiiniautot. Kun ostohinnoissa ei ole suurta eroa, plugari voittaa usein pelin, sillä sen käyttö tulee edulliseksi. Näin päätteli myös nilsiäläinen Toni Avonius, joka osti ladattavan hybridin elokuussa. Nyt 90 prosenttia perheen ajoista onnistuu sähköllä.

– Ladattava auto sopii meille todella hyvin, sillä kaikki päivittäiset ajot ovat alle 50 kilometriä, niin töihin, pojan päivähoitoon, kauppaan kuin mökillekin.

Kun Avonius kävi viimeksi bensatankilla, hän huomasi, että edellisen tankkauskerran jälkeen autolla oli ajettu 1438 kilometriä. Siinä on säästynyt bensakuluja.

Raha edellä on menty, mutta ympäristö tulee automaattisesti mukana.

Ladattavien hybridien omistajat seuraavat usein tarkasti autojensa kulutusta ja sitä, kuinka paljon sähköllä tulee ajettua. Aiheesta käydään jopa pientä kisailua. Sähköautojen ja ladattavien sähköautojen sosiaalisen median ryhmissä jaetaan omia kulutustietoja ja vinkkejä siihen, miten sähköllä ajon voi maksimoida.

Oululainen Esa Kankaala on myös kirjannut ylös plugarinsa kulutusta ja välillä jakanut tilastojaan sosiaalisessa mediassa.

– Taloudellisuus ja vähäpäästöisyys ovat olleet minulle aina tärkeitä asioita. Tällä autolla pystyn ajamaan sähköllä lähes kaiken ajon. Laskeskelin, että olen säästänyt bensakuluissa noin 1500 euroa vuodessa, Kankaala sanoo.

Ladattavilla hybridiautoilla pääsee sähköllä noin 20–100 kilometriä mallista riippuen, mutta sähkön käytön voi maksimoida maltillisella ajotavalla. Bensakuluissa pihistelevillä ladattavien hybridien omistajilla riittää lisäksi monia kikkakolmosia. Sekä Avonius että Kankaala taktikoivat auton lämmityksen suhteen: sitä ei laiteta turhaan päälle, jotta auto ei käynnistäisi polttomoottoria sisätilan lämmitystä varten – eikä tähän kuluisi bensaa.

Lue lisää:

JULKAISTU   30.11.2020TEKSTI   Heidi KalmariKUVAT   Niklas Sandström

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)